Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvihuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvihuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. syyskuuta 2013

Syksy se jo on


 Kiireestä päätellen on syksy. Hellan vieressä odottaa aineksia vuoroaan. Pari kattilallista omenasosetta meni jo pakkaseen asti, tänään oli vuorossa päärynät. Näitä soseita me käytetään läpi talven puuron päällä. terveellistä ja hyvää. Perkaan siemenkodat pois ja keitän pehmeäksi, soseutan sauvasekoittimella, jäähdytän ja pakkaseen parin päivän tarpeen verran per purkki. Hilloa varten voisi vielä kinua omenoita jostain.
 Omat kasvatit jäi tänä vuonna varsin vaatimattomiksi. Pallokesäkurpitsoja tuli parin ruokailun verran. Nämä pallonmuotiset lajikkeet ovat tosi käteviä jos tykkää tehdä täytettyjä kesäkurpitsoja.
 Tomaatteja kannettiin viime vuonna neljä ämpärillistä raakoinakin sisälle, tänä vuonna taitaa koko määrä olla kolme neljä ämpäriä. Neljä kiloa odottaa huomista tomaattikastikevuoroaan. Kasvihuoneessa on vielä raakoja, mutta olkoon kylmään asti.
 Tässä viime viikonlopun käsityö. Kakluunin ympärys oli betonilla, se oli keskeneräisen näköinen ja söi sukkia käsittämättömät määrät. Ei syö enää, ihan itte laatoitin, onneksi isä joskus opetti miten se tapahtuu. Samaan vimmaan laatoitin puolet eteisestä, nyt pitäisi löytää vimma vielä siihen toisee puoleen.
Pilkkumekko syntyi jo kesemmällä keskimmäiselle. Tein lapsen kyläilyn takia ihan suoraan kaavasta ja tuli kyllä säkki. Meillä taitaa olla niin hoikkiksia että ois pitänyt kaventaa reilusti. Noh, tyttöä se ei ole haitannut, päällä ollut harvase päivä, pitää ottaa jo jemmaat tai tehdä joku sopiva pitkähihainen alle kun viilenee.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kevät, tule jo

Nämä aurinkoiset päivät eivät ollenkaan vähennä intoa ja kaipuuta... Pitäis jo päästä kasvattelemaan sitä ja tätä ja tota. Siemenkuvastoa on plarailtu ahkerasti, vanhat siemenet tutkittu ja uusien hankintaa suunniteltu. Järkevää olisi kuitenkin malttaa vielä hetki... Onnelsi aina voi fiilistellä ja valmistella.
Kurkistetaapas sisälle.

Nostin laatat kaikki ylös ja tasoitin lattian uudestaan, ja asettelin laatat uudelleen. Laitoin laatat nyt tuohon keskelle, hukkaan ne reunoilla menee kun joku kuitenkin tuppaa sinne sellaisen viidakon ettei reunat edes näy.

Puulatikko pääsi tähän ja sai sisälleen saavit ja ämpärit vedentarvitsijoita odottamaan.


Kannutkin odottaa jo. Noh, kaffelle sinne voi jo mennä kunhan pesee pöydän ja tuolit. Taidankin tehdä sen seuraavaksi. Aurinko lämmittaa jo niin, että siellähän on lämpöistä kaffetella.


maanantai 4. lokakuuta 2010

Jatkankin heti niin ei jää

Mainitsinkohan alkukesällä kasvihuoneprojektista? Sain vihdoin oman kasvihuoneen, aina olen muiden huoneissa huokaillut, ohiajaessa ihaillut ja lehdistä haaveillut. Nyt, minun vuoroni =). Meillä oli sellainen pressutalli kesäautolle, vuodet teki sille tehtäväänsä ja pressujen uusiminen olisi ollut ainut keino pelastaa se. Minäpä keksin paremman idean, kasvihuonemuovi =). Rakas mieheni ahkeroi porakoneen, muovin ja lautojen kanssa ja minä sain sen. Kesän siellä kasvoi jo sitä ja tätä.

Mansikkamaissikasvusto käy koristeestakin, ihana. Ja kahisee ihanasti liikkuessaan, rauhoittaa.

=)

Vesimeloni, oma kasvattama. Ystävä toi taimet. Hyvää oli vaikka pieneksi jäikin. KIITOS!!!

Kesäkurpitsaa, pitkää vihreää,

Keltaista,

Pyöreää palloa.

Kurkkua avomaan,

ja kasvihuoneen.

Kirsikkatomaattia punaisena

ja tummana.

Näiden lisänä talvikurpitsaa, tavallista tomaattia, amppelitomaattia ja keltaista tomaattia, papuja, hajuherneitä, pasuunakukka, verenpisara, pelargoneja, lumihiutaletta, yrttejä. Nämä kaikki nauttivat kesästä huoneessani. Odotan jo ensi vuotta ja uusi kasvatuksia. Olen monta asiaa viisaampi ja rikkaampi, ja entistä innostuneempi. Harmittaa vain kun joutuu koko pitkän talven odottamaan. Tule jo tammikuu ja siemenkuvastot!!! Ja kiitos ystävälle taimista, hyvin kasvoivat ja kaikki tuli syödyksi.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Olen täällä kyllä



En ole kadonnut. Kiitos myös uusille lukijoille ja kaikille syvät pahoittelut pitkästä tauosta. Flunssa, rota, noro... Kaikki mahdolliset on sairastettu, toivottavasti loppu nyt. Paljoa ei ole tapahtunut, hiukan kuitenkin. Sain kasvihuoneen, vihdoin neljän vuoden odottelun jälkeen se on kasvatusvalmis. Viimeistelyjä puuttuu, mutta silti siellä voi jo idättää ja kasvattaa. Laitan kuvia kun hiukan vielä etenee. Keijunmekko on sieltä, tosin valmiina ostettu ja nyt pakoilee siellä kylmä tuulta. Tänään myös ompelukone ja saumuri lauloi, esittelyyn pääsevät valmistuttuaan kokonaan.