Minä

Minä elin lapsuuteni omakotitalossa. Puutarhan keskellä olleessa vanhassa hirsitalossa, jossa oli 24 kulmaa. Vanhassa hirsitalossa jota lämmitettiin puilla, meillä oli puuhella tai kakluuni joka huoneessa. Lattiat narisi ja hirsien välissä viipotti silloin tällöin hiiri jos toinenkin. Siellä oli piha ja puutarha jossa saimme leikkiä. Meidän pihalla kasvoi kuusia, koivuja, mäntyjä ja muita puita. Meidän puutarhassa kasvoi juhannusruusuja, syreenejä ja muita koristepensaita, pioneja, herttavuorenkilpeä ja muita perennoja. Meidän kasvimaalla kasvoi perunoita, porkkanoita, kurpitsoja, oli karviaisia ja herukoita. Pihalla oli leikkimökki, hiekkalaatikko, sauna, komposti ym. Meidän pihalla oli siilin koti, oli oravia, rusakoita, lintuja ynnä muita. Meidän pihalla minä opin rakastamaan ja kunnioittamaan luontoa, kasveja ja eläimiä. Meidän pihalla minä opin seuraamaan kasvun ihmettä. Joka kevät ihmettelin ensimmäisiä krookuksia, ensimmäisiä hiirenkorvia. Kesällä huumaannuin juhannusruusujen ja syreenien tuoksuun. Kesäisin ihastelin siilin ja oravan poikasia. Syksyllä korjasimme sadon ja säilöimme sen kellariin, siiliperheen kodin naapuriin. Talvella ruokimme lintuja ja oravia, laskimme mäkeä, hiihdimme ja luistelimme.

Tältä pohjalta syntyi haave.

Halusin työskennellä kukkien parissa. Olen halunnut työskennellä kukkien parissa niin kauan kuin muistan. Se haave syntyi lapsena jonain keväänä kun tutkin krookuksia, jonain kesänä kun perkasin Mummin kanssa kukkapenkkiä, tai kun korjasimme kurpitsat. En tiedä minä hetkenä se syntyi, vai oliko se monien hyvien hetkien summa? En tiedä, paitsi sen, että halusin työskennellä kukkien parissa. Silloin ei vielä ollut väliä mitä tekisin, kunhan tekisin sen kukkien kanssa.

Yläasteen jälkeen oli ajankohtaista konkretisoida tämä haave. Vastustuksesta huolimatta hain vain ja ainoastaan yhdelle alalle. Halusin opiskella puutarhataloutta. Hakupapereihin täytin neljän eri oppilaitoksen tiedot, linja kaikissa sama: Puutarhatalous, puutarhatalous, puutarhatalous ja puutarhatalous. Pääsin opiskelemaan ensimmäiseen paikkaan. Opiskelujen edetessä keksin, että floristiikka oli minun juttuni. Halusin floristiksi. Valmistuin kukka- ja puutarhakauppaan suuntautuneeksi puutarhuriksi. Pääsin töihin kukkakauppaan. Työskentelin kukkakaupassa, osa haaveestani oli toteutunut. Puolen vuoden päästä sain mahollisuuden opiskella oppisopimuksella floristiksi työpaikassani, olin riemuissani. Opiskelin, tein töitä. Voitin ammattitaitokilpailut, tein floristin ammattitutkinnon ja valmistuin floristiksi. Jatkoin työtäni. Haaveeni oli toteutunut.

Ammattini hallitsee elämääni. Tein töitä kukkien parissa ja kotona hoidan jatkuvasti paisuvaa viherkasviviidakkoa ja kesäisin parvekepuutarhaa, joka muuttui oikeaksi puutarhaksi omakotitaloon muuton myötä. Sain jatkuvasti olla rakastamieni kukkien keskellä. Ammattini mahdollistaa runsaan kukkien ja kasvien käytön myös sisustuksessa. Sidottuja töitä kotonani ei koskaan ole, itselle ei enää työpäivän jälkeen rupea kimppua sitomaan. Kun kukkia tarvitsee, niitä ottaa puntin, joka laitetaan maljakkoon. Olen sitonut itselleni yhden kimpun, avioliittomme siunaustilaisuuden kimppu oli omaa käsialaani. Varsinainen morsiuskimppuni oli työkaverini tekemä. Minä olen elänyt kukille.

Minä olin puutarhuri, minä olin floristi, minä olin Nuorten ammattitaidon maailmamestari. Minä olin kaikkea mistä olin haaveillut ja enemmänkin.

Nyt minä olen tehnyt raskaan päätöksen.

Minä en ole enää floristi. Tai, ei minusta floristia ikinä irti saa, mutta minä olen irtisanoutunut työstäni. Minä en pysty. Minä olen kukille allerginen. Sain työskennellä kahdeksan vuotta kukkien parissa, sain saavuttaa enemmän mitä olin halunnut. Sain opiskella, sain sitoa, sain kilpailla, sain voittaa, sain tehdä työtä. Nyt se on loppu. Minä olisin halunnut tehdä kauemmin, mutta en pysty. Nyt minun pitää keksiä itselleni uusi haave, uusi ammatti. Se ei ole helppo tehtävä, se on vaikeaa, kun on perustanut elämänsä yhden haaveen ympärille, mutta nyt on pakko.

Nyt olen äiti. Ihanan pojan äiti. Ja vaimo miehelleni. Jonain päivänä keksin mitä muuta olen.