sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Merinovillaa

Pörpiäiselle kypärämyssy merinovillasta. Musta merinovillaneulos resorina. Kaavan piirsin vanhasta mallia ottaen.

Tein Pörpiäiselle toisen merinovillaisen aluskerraston. Tällä kertaa ruskeilla resoreilla ja tehosteilla. Tähän en ole yhtä tyytyväinen kuin edelliseen, noi raglantehosteet meniväi jostain syystä erilevyisiksi vaikka samanlevyiset kappaleet olin ompelevinani niihin.

Jämistä ompelin itselle rinnanlämmittimet.

Kaapista pois vaippoja =)

Tässä vielä pari ompelemaani taskuvaippaa. Nämä ovat kokoa M, tarrakiinnityksellä. Päällä br pul ja sisällä coolmax. Hello kittyn olen ostanut valmiiksi leikattuna, sen vain ompelin kasaan.


Nämä kuuluu sarjaan kaikki valmiiksi ennen uusien aloittamista, eli kaappien kätköistä löytyneitä Pörpiäiselle leikattuja vaippoja, jotka nyt vasta sain ommeltua valmiiksi. Ekassa päällä talvifrotee ja sisällä ruskea velour, välissä taisi olla flanelli koko alalla ja tasku imuja varten. Toisessa päällä bambujoustofrotee, sisällä ruutubambu ja välissä valkoinen bambujoustofrotee ja tasku imuja varten. Kiinnityksenä nyt näpsy, nepitän jos tuntuu että tarvitsee.


Ja imuja. Perhostaittoja näistä tarkoitus tehdä, nepit uupuu. Kaikissa imuna kaksi kerrosta bambuhamppucollegea ja kuosina, joustofroteeta (keltaraidalliset ja apina), bambujoustofroteeta (ruskea) ja bambuneulosta (vihreä).

Jättikurpitsat


Niinkuin uhkasin, tein keittiön sohvalle kaksi jättiläiskurpitsaa. Valmistuivat jo jokin aika sitten, bloggaaminen jäi suuren harmituksen takia... Tässä kuvassa ovat juuri valmistuttuaan.


Ja tässä pari päivää sen jälkeen... Vihreän hajoittivat lisäksi muutamasta kohtaa kyljestä eli mahdollisimman vaikeasta kohtaa korjausta ajatellen. Kissat purkivat niihin patoutuneet agressionsa ja minut jätettiin miettimään korjaanko ne ensi vuotta ajatellen vai en. Nyt ei inspiraatio eikä aika riitä siihen ja joulujutut ovat jo mielessä ja jotain onneksi jo tehtynäkin.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pahoitteluni hiljaisuudesta

Mutta,

Tämä hävisi,

Ja nämä täyttyivät

Tällaisella.

Bloggailut varmaan nyt vähän viivästyvät ennen kuin saan arjen rullaamaan lapsosten kanssa. Valmista koitan tehdä ja valmiita bloggaamattomiakin on jo. Aika on nyt aika kortilla, mutta jos olette kärsivällisiä saan niitä varmasti jossain vaiheessa tännekkin laitettua.

torstai 12. marraskuuta 2009

Ruokalappu numero 3


Kolmas ruokalappukin on valmistunut ja jo käyttäjällään. Kiitos tilauksesta.

Kaksi miniswaddlea

Päivitykset on taas myöhässä =). Nämä vaaleanpunaiset pikkuswaddlet valmistuivat jokin aika sitten. Vasemmanpuoleisessa päällä kuviollinen joustofrotee ja sisällä vaaleanpunainen samanmoinen. Toinen päällä kuvioflanelli ja sisällä vaaleanpunainen flanelli. Molemmissa kerros bambufleecea tukena ja läpässä 1 bambufleece ja kuosikangas.

Sisältä.

Ulkoa

torstai 5. marraskuuta 2009

Ihanaista merinovillaa

Pörpiäiselle tein aluskerraston ihanaisesta merinovillainterlockista. Resoreina ja raglantehosteina samaa merinovillainterlockia eri värisenä vain. Meillä on varsinkin aamuisin aika vilpoista ja kun lapsi vielä leikkii lattialla pitää olla lämmintä ylle. Tykkään tästä kovasti ja se onkin ollut jo joka päivä käytössä valmistumisestaan lähtien, eilen vihdoin sain sen kuvattua. Teen vielä toisen samanmoisen niin saa toista pestyä, mutta on silti lämmintä ylle. Tästähän tulisi ihana yöasukin. Itsellekin kelpaisi tuollainen =).

Ruokalappu numero 2


Edellisen ison ruokalapun kaverikin on valmistunut ja matkaa tänään omistaalleen.

Meidän haalari

Nyt on valmis meidänkin vauvelin retrohaalari, samanlainen siin kuin ystäväni vauvalle vähän aikaa sitten valmistunut haalari. Koko 68 vähän lyhennettynä, kun kangas ei ihan riittänyt.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Pörpiäiselle

Kiireen keskellä ajatustennollausvaippa Pörpiäiselle. Päällä 1 mil Pul ja sisällä joustofrotee. Tuntuu, että on niiiin paljon keskeneräisiaä juttuja ja juttuja mitkä pitää saada valmiiksi ennen vauvan syntymää, että iskee paniikki kun kaikkea ei taida keretä... Onneksi tilaukset alkaa olla kunnossa, mut olis kiva vielä noi omatkin ajatukset almistaa =) ja jouluksi pitää tehdä sitä ja tätä... Siis töihin.

Sarjaan kaikki valmiiksi ennen uusia aloituksia

Nämä kuuluu myös syksyn kaikki keskeneräiset pois sarjaan. Bloggaaminen vaan on venynyt. Pörpiäiselle maaliskuussa 08 leikkaamani sisätaskuvaippa =). Vähän kesti, mutta valmistui toiselle käyttäjälle, Pörpiäiselle ei mahdu enää. Päällä puuvilla vanhasta rikkinäisestä yöpaidasta, sisällä kuivaliinaneulos ja välissä flanelli.

Tykkää tosta kuosista, suloinen.


Nb nöttönen ja neljä siivetöntä nöttöstä, joita voi käyttää myös imuina. Nöttösessä päällä flanelli äidin vanhasta yöpaidasta, sisällä bambujoustofrotee ja imuna neljä bambujoustofroteeta. Siivettömissä samainen flanelli, sisällä kuivaliinaneulos ja imuina 2 flanellia.

Sisältä.

Pari imua jämistä. Toisessa päällä raitabambu, kaksi bambufleeceä ja kuivaliina. Toisessa päällä flanelli, keskellä joustofrotee ja alla flanelli.

Tiimaimuissa posssuflanelli kolme kertaa joustofrotee ja kuivaliina. Perhostaittoimuissa ruutubambu ja kaksi kertaa bambufleece. Possuflanelli + flanelli + joustofrotee ja kukkaflanelli + kaks kertaa flanelli ja toisessa kaks kertaa joustofrotee.

Perhostaittoimut auki.

Jämistä jämistä liivinsuojia ja pesulappuja.

Joulutyynyt


Tein valmiiksi pari joulutyynyä kun noi kuvat syyhytti sormia ja pahasti =). Tilasin ne farbenmixiltä samalla kun niitä nauhojakin. Tuli tosi kivat ja tekisi mieli tilata muutama lisää. Ideoita olis vaikka kuinka, mutta katsotaan miten saan noi edelliset suunnitelmat valmiiksi.

Yllä ruskea poro tummaruutuisessa tyynyssä pitsillä ja kaularusetilla höystettynä. Molemmissa tyynyissä on yksivärinen sävyyn sopiva tausta.


Ja kullanvärinen poro samoin somisten, mutta beigeruutuisessa kankaassa.

Muutama ässä vauvalle

Muutama vielä tulossakin kun saan kiinnitykset kuntoon. Näissä tarrat. Kaikki muut paitsi eka kokoa S, retrokukka M. Kaikissa päällä Pul, br tai 1mil ja sisällä coolmaks tai fleece. Ensimmäisestä lähtien pinkki, valkoinen, viini, keltainen, luonnonvalkoinen fleece, lime ja oranssi coolmaks.


Vaaleanpunainen pitsipeppu =). Äidillä on ollut tätä pitsiä vauva-ajan lakanoissa.


Vihreään vaippaan aplikoin fleecestä kukkasen.

Oli tosi vaikea miettiä, että laitanko tarrat vai nepit kun molemmissa on omat hyvät puolensa. Tarralliset on helpompi säätää ja laittaa kuivumaan, nepilliset taas on nätimpiä ja pysyvät siistinä. Noh, saa näihinkin laitettua nepit jos syntyy sen mallinen vauva, että on helppo säätää niitä =).

Lisää koruja

Kolme rannekorua samalla, mutta erivärisellä sydämellä.


Korvakorut ja kaulakorusetti. Kaulakoruun ei ollut ketjua, mutta ehkäpä kaapista löytynee kun käyttöön menee.

Helmiä. Kaulakoruun en ole tyytyväinen, se kokee luultavasti purkausoperaation ennen pitkää.

Joululahja hänelle, joka ei täällä vieraile =).