Talvisena päivänä näin sinut ensi kerran, kun istuit pihallamme.
Odotit Vilperiä takaisin kanssasi leikkimään.
Sinulla oli ystäväkin mukana tullessasi.
Kotiin tullessamme pihaan jäi aina kyyhöttämään kaksi mustavalkoista pientä Vilperin tultua sisälle.
Tyttöystäviä, sanoin minä.
Kerran tulitte sisälle kuin varkain.
Paniikissa menitte kaapin taakse piiloon ja sähisitte minulle.
Minä jätin oven auki ja annoin teidän olla.
Sinä olitkin siirtynyt lattialle vauvani viereen nukkumaan.
Minä häädin sinut pihalle.
Sinä rakastuit lapseeni.
Ystäväsi oli kadonnut jo aikoja sitten kun tajusin sinun jääneen asumaan.
Pyytämättä, lupaa kysymättä.
Opin rakastamaan sinua,
niinkuin sinä rakastit lastani.
Halusit aina nukkua hänen vierressään.
Puskit häntä aina ensimmäisenä.
Opetit hänetkin tervehtimään puskien
Taisit kiintyä meihin muihinkin.
Hurisit heti kun jonkun meistä näit.
Totuin läsnäoloosi,
olit aina ja kaikkialla,
koko ajan siellä missä mekin.
Ensimmäisenä aamulla olit ovella moikkaamassa,
viimeisenä illalla toivotit hyvät yöt.
Et viihtynyt sisällä,
kävit vain,
pyytääksesi hetikohta takaisin ulos.
Siitä sait lempinimen, Jampparamppa.
Sinä asuit piharakennuksessa,
sinne sinä olit tehnyt itsellesi oman pesän oljista,
Sinä kaivoit talvella pesän lumeen.
Teit pesän niikuin äitisi oli tehnyt pesän sinulle ja sisaruksillesi.
Sinulle ei kelvannut antamani ruoka,
sinä metsästit senkin itse.
Ikinä en saavuttanut sitä luottamusta,
sinä et syönyt ellet itse ollut tappanut.
Minä vihasin tapaasi leikkiä ruualla.
Tapoin jonkun puolestasikin kun en kestänyt katsella.
Kun sait käärmeen toit sen innoissasi minulle,
aina uudestaan ja uudestaan näytille.
Olit siitä niin ylpeä, että tunkioltakin sen kaivoit minulle takaisin.
Lapsille sinä olit paras kaveri,
aina leikissä mukana,
kärsivällisenä,
vartijana vieressä.
Vauva, johon rakastuit pysyi rakkautenasi.
Häneltä sallit paljon enemmän kuin muilta.
Jos lapseni ylitti rajansa sinä nousit ylös ja poistuit paikalta,
ollaksesi ihan lähellä vahtimassa hänen touhujaan.
Vanhat kissat eivät enää suvainneet sinua.
Se ei sinua häirinnyt,
sinä olit meidät valinnut,
ja sinä pysyit,
vaikka toiset kissat eivät sinua tänne halunneetkaan.
Ne oppivat sietämään sinua.
Kun niillä ei ollut vaihtoehtoa.
Sinä muutit tänne jäädäksesi.
Sinä olit persoonallinen
Lämmin.
Uskollinen.
Rakas.
Suloinen.
Minun kissani.
Meidän kissamme.
Lasteni rakkain leikkikaveri.
Juhannuksen vietosta tullessamme et ollutkaan vastassa.
Tänään jouduin hakemaan sinun ruumiisi tien poskesta.
olit kohdannut voittajasi.
En ollut tunnistaa sinua ennen kuin tajusin katsoa vain korvia ja häntää.
Raskain mielin kannoin petoeläinten raateleman ruumiisi kotiin,
hautasin laatikossa puutarhaan,
hyvästelin kyynelsilmin.
Hautasi kaivettiin suuren puun juureen.
Se puu on yhtä vahva ja itsenäinen kuin itse olit.
Miten saan kerrottua lapsilleni että rakkain leikkikaveri on poissa...
Odotit Vilperiä takaisin kanssasi leikkimään.
Sinulla oli ystäväkin mukana tullessasi.
Kotiin tullessamme pihaan jäi aina kyyhöttämään kaksi mustavalkoista pientä Vilperin tultua sisälle.
Tyttöystäviä, sanoin minä.
Kerran tulitte sisälle kuin varkain.
Paniikissa menitte kaapin taakse piiloon ja sähisitte minulle.
Minä jätin oven auki ja annoin teidän olla.
Sinä olitkin siirtynyt lattialle vauvani viereen nukkumaan.
Minä häädin sinut pihalle.
Sinä rakastuit lapseeni.
Ystäväsi oli kadonnut jo aikoja sitten kun tajusin sinun jääneen asumaan.
Pyytämättä, lupaa kysymättä.
Opin rakastamaan sinua,
niinkuin sinä rakastit lastani.
Halusit aina nukkua hänen vierressään.
Puskit häntä aina ensimmäisenä.
Opetit hänetkin tervehtimään puskien
Taisit kiintyä meihin muihinkin.
Hurisit heti kun jonkun meistä näit.
Totuin läsnäoloosi,
olit aina ja kaikkialla,
koko ajan siellä missä mekin.
Ensimmäisenä aamulla olit ovella moikkaamassa,
viimeisenä illalla toivotit hyvät yöt.
Et viihtynyt sisällä,
kävit vain,
pyytääksesi hetikohta takaisin ulos.
Siitä sait lempinimen, Jampparamppa.
Sinä asuit piharakennuksessa,
sinne sinä olit tehnyt itsellesi oman pesän oljista,
Sinä kaivoit talvella pesän lumeen.
Teit pesän niikuin äitisi oli tehnyt pesän sinulle ja sisaruksillesi.
Sinulle ei kelvannut antamani ruoka,
sinä metsästit senkin itse.
Ikinä en saavuttanut sitä luottamusta,
sinä et syönyt ellet itse ollut tappanut.
Minä vihasin tapaasi leikkiä ruualla.
Tapoin jonkun puolestasikin kun en kestänyt katsella.
Kun sait käärmeen toit sen innoissasi minulle,
aina uudestaan ja uudestaan näytille.
Olit siitä niin ylpeä, että tunkioltakin sen kaivoit minulle takaisin.
Lapsille sinä olit paras kaveri,
aina leikissä mukana,
kärsivällisenä,
vartijana vieressä.
Vauva, johon rakastuit pysyi rakkautenasi.
Häneltä sallit paljon enemmän kuin muilta.
Jos lapseni ylitti rajansa sinä nousit ylös ja poistuit paikalta,
ollaksesi ihan lähellä vahtimassa hänen touhujaan.
Vanhat kissat eivät enää suvainneet sinua.
Se ei sinua häirinnyt,
sinä olit meidät valinnut,
ja sinä pysyit,
vaikka toiset kissat eivät sinua tänne halunneetkaan.
Ne oppivat sietämään sinua.
Kun niillä ei ollut vaihtoehtoa.
Sinä muutit tänne jäädäksesi.
Sinä olit persoonallinen
Lämmin.
Uskollinen.
Rakas.
Suloinen.
Minun kissani.
Meidän kissamme.
Lasteni rakkain leikkikaveri.
Juhannuksen vietosta tullessamme et ollutkaan vastassa.
Tänään jouduin hakemaan sinun ruumiisi tien poskesta.
olit kohdannut voittajasi.
En ollut tunnistaa sinua ennen kuin tajusin katsoa vain korvia ja häntää.
Raskain mielin kannoin petoeläinten raateleman ruumiisi kotiin,
hautasin laatikossa puutarhaan,
hyvästelin kyynelsilmin.
Hautasi kaivettiin suuren puun juureen.
Se puu on yhtä vahva ja itsenäinen kuin itse olit.
Miten saan kerrottua lapsilleni että rakkain leikkikaveri on poissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti