perjantai 20. huhtikuuta 2012

Loput vamistuneet iloisessa sekamelskassa

 Suikalehame. Pilvivelourista jäi pieniä epämääräisiä paloja, joita en kuitenkaan raaskinut laittaa pois. Kokeilin sitten tehdä elämäni ensimmäisen suikalehameen valkoisen velourin kanssa ja kiva tuli. Tällaisella on tosi pitkä käytöikäkin, kun menee meilläkin molemmille lapsille, piti oikein kokeilla, vaikka poika sanoikin ettei hän halua käyttää hameita.
 Pojalle mustat housut omista vanhoista  housuistani.
 Tyttösellekin tätä ihanaa metsää, tunika/mekko, mutta miksi se näyttää minusta yöpaidalle? Kaava vili viikinki koossa 92 , helman muokkasin omasta päästä.

 Pipoja vielä muutama, lilaraidallisia tein kaksi ja alavasemmalla olevaa kaikkiaan neljä, ai vaan tullu otettua kuvaa kaikista.
Joskus nappasin villajoustofroteeta palan myllmuksujen poistokorista. Juuri ja juuri sain siitä paidan itselleni kun tein toisen hihan neljästä palasta. Kaavana käytin vanhaa aluspaitaani. On kyllä kamalaa tavaraa toi villajoustis, heti jää lenkkijälkiä kun hiukan nappaa kiinni johonkin ja ommellessa pölisti sata kertaa pahemmin kuin tavallinen joustofrotee. Onneksi on alupaita niin ei lenkit häiritse ja lämminhän se on, se on kai pääasia.

Ei kommentteja: