lauantai 8. syyskuuta 2012

60 cm Metsolan joustofroteeta

Nimeltään blossom on kierinyt kangaskaapissa kauan. Facebookin ompeluelämää ryhmässä vietettiin kankaatonta kuukautta elokuussa, uusia ei saanut ostaa ja vanhoja piti käyttää niin paljon kuin mahdollista. Osallistuin siihen, vaikken pystynytkään millään ompelemaan niin paljon kuin useimmat. Tämän kankaan päätin kuitenkin käyttää niin kauan kun se vielä johonkin riittää.

 Aloitin Ines tunikasta, koko 104 eikä ollut yhtään liian iso tytölle... Ylhäällä kiristys noin puolessa välissä, alhaalla ihan alhaalla.

 Tuli hassuun järjestyksen, bloggeri päätti ruveta hankalaksi, mutta ehkä kestämme sen. Tilkuista sain pienimmälle tyttöselle neliöpipon ja tumput. Pipon vuoritin oranssilla trikoolla, tumput on yksinkertaiset pitkällä resorilla.


 Laitoin tumppuihin kam nepit, joilla ne saa yhteen. Molemmat ovat edelleen tallella vaikka niitä on käytetty jo tovi, ne kun valmistuivat ensimmäisenä.



Tämä paita olis kuulunut ennen noita pieniä, mutta kun ei onnistunut. Blossomin palasta riitti vielä yksiin paidan hihoihin. Paita on kokoa 98, kaava oli jostain ottobresta, sellainen johon oli lehdessä aplikoitu kravaatti, lets party tms. Aika leveä kaava, ainakin meidän hoikkiksille, tässä joustofroteessa se ei niin haittaa kun voi laittaa toisen paidan alle, mutta trikooversiot tuosta kaavasta kavensin. Silpuista aplikoin paitaan koristeet, taaksekin lisäsin yhden kukan. Oranssi joustofrotee on paikallisen kangaskaupan loppuunmyynnistä, ihana lämmin sävy ja paksu laatu, leikkelin siitäkin jo koko palan, pitänee hakea lisää niin saa näihin housutkin.

Ei kommentteja: