maanantai 24. kesäkuuta 2013

Eräänlainen merkkipäivä

 Tänään tulee kymmenen vuotta siitä kun minut palkittiin Nuorten ammattitaidon MM- kisoissa. Parin vuoden hurja työ tuli päätökseen ja sain mitä menin hakemaan. Vaikka toki tarvitaan myös lahjoja, niin silti ammattitaito on aina hurjan harjoittelun tulos, sen eteen on tehty töitä. Itse sidoin käytännössä vuorokaudet läpeensä, ensin töissä ja töistä suoraan koululle treenaamaan, kotiin yömyöhään ja aamulla sama ralli alkoi alusta. Päivääkään en vaihtaisi ja olen onnistumisestani hyvin tyytyväinen vaikken enää kilpailuihin halajakaan. Palkintopallilla seistessäni olisin kuvitellut itseni kymmenen vuoden päästä ihan muualle kuin missä nyt olen, mutta parempi näin. Näin sen pitikin mennä. 

Kuvissa olevan kimpun tein kevällä ystävälleni.




Ei kommentteja: