torstai 2. tammikuuta 2014

Vaippoja

 Pitkästä, siis niin pitkästä aikaa ompelin vaippoja. Itse olen kuopuksella käyttänyt kotona kaikenmaailman harsovirityksiä villahousuissa. Kun tajusin leikkauksen lähestyvän huomasin, että jos en halua vaipattaa tyttöä kokonaan kertiksillä, on pakko ommella sopivia vaippoja. Ja siihenhän koukuuntui uudestaan näin vuosienkin jälkeen. Yllä ensimmäiset kolme, päällä pul- kangas, sisällä bambuneulosta ja pöllövaipassa bambujoustofrotee. Kiinnityksenä nepit.
 Yksi ja ainoa sovituskuva. Kaava sivunepillinen, näitä tehtiin ainakin joskus little star nimellä, ja kokona tässä L.
 Sisätäytöt, bambuneulos päällä, sisällä bambujoustofrotee ja välissä kerros bambuhamppucollegea. Näillä materiaaleilla tulee aina hiukan liian isot, mutta mahtuupahan kunnon imut sisään.
 Kaivelin kangasvarastoa ja olikin oikein vaikea keksiä mitkä kuosit otan käyttöön. Oikein hävettää tuo pul- kankaiden määrä, niillä vaipattais useammankin vielä kevyesti. Tai sitten pitää keksiä muita käyttökohteita, kuten ne ruokalaput.
 Piparikukka tässä värissä ei aikanaan sytyttänyt mutta nythän se on hyvännäköinen. Kangas varmaan jostain palalaarista koska en muista ostaneeni alunperin kuin ruskeana joustofroteena. Sisus bambujoustofrotee.
 Tätä kuosia ei voi unohtaa, ensikosketukseni kestovaippoihin, villit nakkikoirat Tiia Vanhatapiolta. Tämä piti muistaakseni ostaakin jotenkin käsityökerholehden kautta. Sisus bambujoustofrotee.
 Haamuvaippa, musta pul ja päällä lila haamuverkokangas. Sisus bambujoustofrotee.
 Koiravaippa piti kuvata edestä ja takaa kun koirat kulkee edessä pää alaspäin. Sisus bambujoustofrotee.

 Punainen tassupul, taisi olla ainoa 1millinen, ainakin selkeästi muita paksumpi. Sisus bambujoustofrotee.
 Oi, omput, viimeinen pala tätä ihanuutta. Sisus bambujoustofrotee.
 Syrämmiä. Sisus bambujoustofrotee.
 Finnskog oli myöskin rakkautta ensi silmäyksellä. Ja tästäkin kuva edestä ja takaa. Sisus oranssi bambujoustofrotee.
Ja, kun kerran alkuun pääsin niin eihän se tähän jäänyt.Jatkoa seuraa....

Ei kommentteja: