lauantai 3. syyskuuta 2011

Tulipa hypättyä yksi kuukausi kokonaan yli =)

Kiirusta aikaa vuodesta, ainakin meidän elämäntyylillä, eikä tuo ulkoremontti lainkaan vähennä sitä, se on siis edelleen kesken, mutta paremmalla puolella jo. Käsitöitä kyllä silti ehtii, mutta koneella istuminen jää. Kuvat olen kuitenkin kaikista kyhäelmistä ottanut vaikkei ne itsestään tänne olekkaan päivittyneet. Niitä siis tulossa.

Ensimmäisenä kesähelteillä valmiiksi saamani mekko kuopukselle. Sain lahjaksi tätä Novitan puroa, kukkaniittykö tuo väri oli. Tällainen siitä sitten syntyi, tosin työ kasvoi kasvamistaan ja vei lopulta pari uuttakin kerää kun en malttanutkaan lopettaa paitapituuteen. Malli oma neuloessa syntynyt. Ihana on, tykkään kovasti ja on myös tosi lämpöinen talven kylmiin päiviin. Meillä ei ilman villaa pärjätä talvea. Yllä lapsosista joku reuhokuva, mutta siinä tulee mielestäni paremmin esille.


Muistaakseni en ole näitä villahousuja täällä esitellyt vaikka olivat puikoilla jo keväällä ja tipahtivat poiskin kohtuu nopeasti. Villavaippahousut ovat siis samaiselle tytölle, mutta tyttö otti ja oppi kuivaksi kesällä. En tiedä mitä housuille nyt teen kun niissä on aika reilusti tota vaippavaraa, ehkäpä koitan jos nyörillä olisivat edes hiukan sopivat tai sitten pidemmän ja pistän esikoisen kaappiin. Malli tämä.

3 kommenttia:

Mrs.Marple kirjoitti...

Nätti tuo mekko, aloititko ylhäältä?

Onnea kuivaksi oppimisen johdosta! Meillä sama projekti tuon 2 vuotta täyttävän poikasen kanssa. Välillä sujuu hyvinkin jo, mutta ei ihan vielä.

Anniini kirjoitti...

Kiitos,itsekin tykkään. Se oli myös tosi kiva neuloa. Joo, aloitin ylhäältä, lisäsin välillä enemmän ja välillä vähemmän hartioilla, lisäilin koko joustineuleosan.Sitten otin hihoihin sivuista hiukan silmukoita ja jatkoin suorana kunnes vyötäröllä lisäilin taas muutamia kertoja. Helmassa nauloin kaikki silmukat kolme kertaa niin sain tuon frillan aikaiseksi. Saikohan tästä nyt mitään selvää? Mä oon niin huono ohjeen lukija, mielummin teen ja puran kunnes tulee sopiva.

Tyttö täyttää kans marraskuussa kaks, on kotona pääosin kuiva, ulkona voi käydä vahinko ja kauppaan mennessä tulee välillä laitettua vaippa, mutta käyttö on niin vähäistä ja vahingot niin pieniä ettei villavaippahousuja enää tarvita. Noh, mutta teen niistä esikoiselle kn tytteli on nii hoikka että taitaa kyllä hukkua noihin... Hyvässä mallissahan teilläkin kuitenkin, kaikki tuon ikäiset ei vielä edes tiedä että tarpeensa voi tehdä muuallekkin kuin vaippaan. Meilläkin poika oli myöhäisempi, toki hänestä tuli isoveli juuri näihin aikoihin, saattoihan sekin vaikuttaa.

Mrs.Marple kirjoitti...

Ehkä pojat on vähän hitaampia kuivaksi oppijoita, esikoinen oli aikanaan päiväkuiva 1 v 11 kk (vaihdettiin päivävaipat kokonaan pikkareihin) ja sitä ennenkin lähes tulkoon kuiva jo monta kuukautta. Tämän kanssa ei tosiaan vielä päästä vaipoista irti, mutta pikkuhiljaa :)