tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesäpäivää

 Pitkän tauon jälkeen taas. Käsitöitä on tehty, kevät toi pihatyöt ja käväisimpä välillä oikein palkkatöissäkin. "Mummi" kaktus kukki tavoilleen uskollisena taas. Olen saanut sen mummiltani lapsena ja se on kulkenut aina mukanani. Se kukkii yhdestä neljään kukkaan kesässä. Nyt, kun mummi on poissa se on ihana muisto, jonka kukinta saa joka kerta silmät kosteiksi. Nyt siinä taitaa olla pieni pentukin, ekaa kertaa.

 Meille kuuluu myös vauvoja, tänäkin kesänä, karvaisena tosin.
 Basilika pääsi rehottamaan ikkunalla, saksin sen lapsen kanssa pestoksi, herkkua.
 Monitoimikoneeseen auringonkukansiemenien, valkosipulin ja öljyn kanssa, ajetaan hienoksi.

 Osa joutui pakkaseen kun se ei näin itse tehtynä säily pitkään.
Tämä ikuisuusufokin on valmistunut. Virkattu juhannusruusu maton ohjeella soveltaen Novitan huopasesta ja kevyesti konehuovutettu. On ihanan lämmin ja oi miten noi iloiraidat piristää.

Ei kommentteja: