maanantai 12. tammikuuta 2009

Hippeastrum rutilum- maatiaisamarylis

Ensimmäistä kertaa minulla kukkii maatiaisamarylis. Olen ostanut alun Turusta, Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta kolme vuotta sitten. Silloin siinä oli yksi pieni sipuli ja pari hassua lehteä. Kerrostalossa se ei minulla viihtynyt ja melkein kuoli ennen kuin muutettiin tänne. Täällä sain sen elvytettyä, olen pitänyt kesät ulkona ja talvet ikkunalaudalla pikkuhuoneessa. Kaverin kanssa kasvitieteellisessä ihmeteltiin syksyllä, että miksi ne ei meillä kuki, mutta siellä ne oli paljon isompia, ajateltiin, että ehkä ne tarvii kokoa tai ikää kukkiakseen. Marraskuussa alkoi sitten puskea nuppua kun olin vähän mutissut sille ja nyt avasi kukan, vähän joulusta myöhästyi, mutta ei haittaa, kaunis on nytkin. Yhden kukan jaksoi tehdä. Ehkä ensi vuonna enemmän. Aika kuivana viihtyy, enkä ole noita pikkusipuleita enää irrotellut kun tuntuu, että paremmin viihtyy noin. Viime vuonna vaihdoin uuden mullan, keväällä tarkistan tarvitseeko nyt uuden. Etten sitten turhaan häiritse, tuntuu että kaikki kukat viihtyy paremmin kun antaa niiden oll rauhassa, vähän liikaa tulee noissa kaivettua. Mutta kun se on niin kivaa. Saviruukussa elelee, muoviruukussa tulisi varmaan kastettua vähän liikaa, uskoisin.

Koko kasvi poseeraa lattialla.
Vielä kuva kukasta. Kaunis punainen ja tuolla sisällä on kivasti tota vaaleaa.

Ei kommentteja: