torstai 19. huhtikuuta 2012

Peruspaitoja, pipoja ja tilkkujen tuhousta.

 Yhtenä päivänä huomasin pojan vetelevän paidanhihojaan koko ajan alaspäin ja totesin hänen kasvaneen niin, että ne todellakin olivat lyhyitä. Noh, ongelmaan oli helppo ratkaisu. Kaapista pojalle ostetut kankaat levälleen ja poika näyttämään mistä tehdään, itse lisäsin vielä kankaan ja pari. Viisi paitaa valmistui ensihätään. Apina, työkone ja auto kankaat jostain vuosien takaisesta ikasyrin tilauksesta, moonkidsin harmaa poliisikangas taannoisesta moonkidsin salaisesta paketista ja metsäkangas metsolan alesta. Ensimmäistä kertaa poika sai myös itse vaikuttaa resorien väriin ja valinta osuikin aika lähelle äidinkin ajatuksia. Kaava vili (vai villi) viikinki 110 ottobresta, numeron voin tarkistaa jos joku sitä kaipaa. Hihat muokkasin ilman resoria tehtäväksi, paitsi autokankaassa kun se ei riittänyt. Taisin myös lisätä sentin pari pituutta kun meillä on pitkäkätinen ja -selkäinen poika.

 Pipoja tein muutaman ihan pyynnöstä, kun tuttavalla oli tarve. Työkonepipo pääsi käyttöön, loput odottaa vielä kaapissa tarvitsijaa. Pitäisikin antaa oman pojan joku näistä myös valita kun on vähän kuumaoloisia noi laatikossa olevat.

 Ihastuin tilkkujen tuhoamiseen ja tein boksereita tilkkulaatikon uumenista, vielä olisi vaikka ja kuinka, mutta tässä muutamat nyt alkuun. Koot 104 ja 110, kaava samaisesta ottobresta kuin paitojen kaava. Poika ihastui näihin, on kuulemma kivat kun ei purista mistään, lienee resorin ansiota, kaavassa taisi olla kuminauha ja ihan käännetyt lahkeet.


 Näissä kolmissa oli pyllypuolella erilaista, mut ovat kaikki samaa kangasta.

2 kommenttia:

Irena kirjoitti...

Teilläpäs on ompelukone surissut ahkerasti!

Hienoja tuotoksia!

Millä kaavalla oot nuo kalsarit tehnyt?

Anniini kirjoitti...

Kiitos. Nää perusvaatteet on siitä kiitollisia tehtäviä, että kun joku ilta sarjassa leikkelee monta samanlaista, pystyy siten aina ohimennen sauman silloin toisen tällöin ompelemaan. Mulla on ompelupöytä keittiön nurkassa, niin voi välillä istahtaa hetkeksi.

Kaava on Ottobre 6/10 lehdestä ne poikien kalsarit, malli 16, löytyy koot 86-122. Samassa lehdessä on alushousut myös tytöille, mutten ole vielä ehtinyt niitä tehdä.

Tuolla sivulla voi selata netissä vanhoja ottobre lehtiä.
http://www.ottobredesign.com/